lauantai 21. kesäkuuta 2014

Onko tämä totta: Tänä juhannuksena kukaan ei hukkunut?

Tänä vuonna juhannus oli kylmä. Ainakin minä jouduin vetämään takkia päälle ja silti oli kylmä. En viitsinyt edes uimaan mennä.

Mutta kylmästä juhannuksesta oli seurauksena yksi historiaan jäävä tilastotieto. Juhannuksena ei hukkunut yksikään uimareissulla oleva kaveri. Voiko olla niin, että kukaan ei mennyt kylmän sään vuoksi uimaan?!

Viime vuonna 2013 juhannuksena hukkkui 6 ihmistä, vuonna 2012 hukkuneita oli 10. Vuoden 1999 juhannus oli surkea tilaston osalta, silloin hukkui 20 ihmistä.

Muistan, miten masentavaa on ollut uutisissa kuulla ja lehdestä lukea, miten moni on lähtenyt uimaan tai veneilemään ja se on jäänyt heidän viimeiseksi matkakseen.

Sen sijaan kuolemantapahtuimia on tapahtunut liikenneonnettomuuksissa tänäkin juhannuksena.

Selfie voi olla hengenvaarallista!

Selfiet ovat in. Kokoomuksen puoluejohtajaksi valittu Alexander Stubb näytti puheensa jälkeen mallia kaikille uuden aikakauden tulosta politiikkaan ottamalla valokuvan itsestään puoluekokousväki takanaan.

Kouluretkellä selfie koitui kuolemaksi
Surullisempi tapaus kuultiin Italiasta. Kouluretkellä ollut 16-vuotias tyttö kuoli ottaessaan itsestään selfie-kuvaa. Koululainen meni seisomaan kallion reunalle meren rannalla. Hän rupesi ottamaan itsestään kuvaa hieno merimaisema takanaan, mutta menetti tasapainonsa ja putosi kivikkoon.

Putoamisessa koululainen loukkasi myös päänsä. Hänet vietiin sairaalaan, jossa hänen henkeään ei voitu enää pelastaa.

Selfien ottaminen voi koitua viimeiseksi teoksi, sillä kuvauksessa huomio voi livetä todellisuudesta.

Älä ota selfietä autolla ajaessa!
Yhdysvalloissa 32-vuotias nainen otti selfietä itsestään autolla ajaessa. Seurauksena oli se, että hän ei keskittynyt tarpeeksi ajamiseen, jolloin hän törmäsi kuorma-autoon ja menetti henkensä. Ei siis selfietä kun ajat autolla, mopolla tai moottoripyörällä!

Älä ota selfietä rautatiesillalla!
Älä mene ottamaan rautatiesillalle selfietä. Maisemat voivat olla upeat, mutta pyrkiessä vielä parempaan taustaan, seurauksena voi olla putoaminen. Huhtikuussa venäläinen 17-vuotias tyttö putosi rautatiesillalta sähköjohtojen päälle. Selfien ja putoamisen seurauksena oli kuolema.

Älä ota selfietä junan päällä
Tämän vuoden alussa Espanjassa 21-vuotias nuori mies päätti kavuta junan päälle ottamaan kuvaa itsestään. Intoa oli enemmän kuin järkeä. Hän sai sähköjunan yläpuolella olevasta voimajohdosta valtavan sähkiskun ja kuoli.

Käytä järkeä!
Itsestä otetut kuvat ovat kivoja. Edellä mainitut kuolemantapaukset liittyvät tilanteisiin, joissa selfie haluttiin ottaa extreme -olosuhteissa. Kannattaa miettiä hetki ennen kuin lähtee vaarantamaan henkensä valokuvan takia.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Maailman nopein neljällä raajalla juokseva ihminen - 100 metriä 17 sekunnissa (video)

Konttaus on ihmiselle hyvin luonnollista! Ensin kontataan, sitten kävellään ja juostaan.

Erään sanakirjan mukaan konttaaminen on käsien ja polvien varassa liikkumista. Vauva oppii konttaamaan yleensä 8 kuukauden iässä.

Seuraavalla videolla on päästy konttaamisestä neljällä raajalla juoksemiseen asti. Japanilainen Kenichi Ito liikkui kaikkia raajoja käyttäen 100 metrin maailmanennätykseksi 17.47 sekuntia. Jamaikan huippujuoksija Usain Bolt on juossut 100 metriä aikaan 9.58. Luulisi, että neljällä raajalla pääsee puolta nopeammin kuin vain kahta raajaa käyttäen!

Tässä Kenichi Ito näyttää esimerkkiä, miten tehdään uusi sadan metrin maailmanennätys.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Jouluksi Tallinnaan?

Mikä on paras paikka viettää joulua? Totta kai oma koti. Ainakin minulla. En tiedä, miten on sitten kun tulee vielä vanhemmaksi ja läheisten kanssa joulunvietto ei  olekaan itsestään selvää. Lapsilla on omat perheet, kannattaako heitä häiritä? Olenko kolmas tai ties miten mones ylimääräinen pyörä joulun vietossa. Tosi kamalia, mutta realistisia kysymyksiä.

Ei ihme, että monet haluavat viettää joulun ulkomailla. Jotkut tilaavat lentoliput kauaksi trooppiseen lomakohteeseen. Jotkut lähtevät jouluksi Tallinnaan. Olennaista on päästä eroon Suomen jouluisia ympyröitä, joulusiivousta, joululahjoja ja muuta vastaavaa. Joulu voi olla aikamoinen stressi monelle.

Jos lähtee joulunviettoon Tallinnaan, kannattaa käydä katsomassa joulutoria. Se on auki marraskuun 24. päivästä tammikuun 8. päivään (kautena 2012-2013). Mitä muuta Tallinnassa voisi tehdä jouluna?


maanantai 22. lokakuuta 2012

Paljonko jäätelössä on kaloreita?

Lihottaako jäätelö? Paljonko jäätelössä on kaloreita? Olen aina rakastanut jäätelöä. Pakastimessa on tikkujäätelöitä, tötteröitä ja erilaisia jäätelöpaketteja. Ennen ostin aina halvinta jäätelöä, mutta nyt olen alkanut panostamaan myös laatuun. Joskus syön ahmimalla (silloin mieluummin halpaa perusjäätelöä). Toisinaan haluan tehdä jäätelöhetkestä hienon nautinnon. Silloin otan kalliimpaa jäätelöä nokareen ja nautin sen.

Mitkäs ne jäätelön kalorimäärät olivatkaan? Nämä kalorit ovat ainoa ongelma näissä nautiskeluhetkissä. Onneksi jäätelön kalorimäärät ovat suunnilleen tiedossa. Ei haittaa!


lauantai 15. syyskuuta 2012

Ota nämä huomioon kun teet vuokrasopimusta

Vuokrasopimuksen tekeminen on helppoa. Netistä löytyy myös valmiita vuokrasopimusmalleja.  Tässä muutamia vinkkejä, jotka vuokrasopimuksessa on oltava:

-tee vuokrasopimus aina kirjallisena
-kirjaa sopimukseen vuokran määrä
-milloin vuokra maksetaan
-milloin ja miten vuokraa korotetaan
-tiedot vuokratakuusta
-onko vuokrasopimus voimassa toisataiseksi vai onko sopimus määräaikainen

Tarkasta asunto vuokranantajan kanssa ennen kuin kirjoitatte vuokrasopimuksen. Kirjatkaa asunnon ongelmakohdat.  Ei ole kiva joutua maksamaan edellisten asukkaiden tekemiä vahinkoja.  Vuokrasopimusmalli löytyy muun muassa täältä.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Jyp voitti Kalpan

Viime vuoden Suomen mestari Jyp voitti kauden avausottelussa Kalpan. Kalpa voitti viime vuonna runkosarjan. Runkosarjan jälkeen Kalpan vaikeudet alkoivat.

Voiko olla totta, että SM-liigan avauskierroksella Jyp voitti! Kyllä voi.

Voiko olla totta, että Jyp on Suomen Mestari kaudella 2012-2013, vaikka joukke menetti paljon avainpelaajia.

Ainakin kausi lähti hyvin käyntiin!